6/3/13

Peruskoulu - viimeinkin ohi !

päättärit ihkuu
Ysiluokka ja samalla koko peruskoulu on nyt mun osalta päättynyt. Jotenkin tosi haikee olo, ei enää samaa luokkaa
jonka kanssa on viettänyt viimeiset kolme vuotta.. Joidenkin kanssa jopa sen 9 vuotta kun ollaan oltu samalla luokalla
ihan 1.luokasta asti.. Ja joidenkin kanssa vielä enemmän, kun on tuntenut ihan pienestä asti. Ei enää ikinä mennä
siihen samaan kotiluokkaan yhdessä. Ei enää niitä samoja opettajia, varsinkaan niitä kivoimpia. Vaikka lukioon
olenkin tästä jatkamassa (eli samaan rakennukseen missä yläasteenkin kävin), kaikki muuttuu ihan erilaiseksi.
Toisaalta sitten on ihan mahtavaa päästä jatkamaan elämää eteenpäin kohti uusia haasteita ja onneksi suuri osa
mulle tärkeistä ihmisistä jää Nakkilaan asumaan, ja osa suuntaa myös onneksi samaan paikkaan opiskelemaan
kuin mä. Eihän siellä peruskoulussa nyt koko elämäänsä ois jaksanutkaan olla, joten hyvä näin.

Lauantainen kevätjuhla meni hyvin, vaikka olinkin aika hermona sillä hetkellä kun mut kutsuttiin hakemaan
todistus koko koulun edessä. Olin aika varma että nyt kaadun tohon, korko katkeaan kengistä, mekko repeää tai
jotain muuta yhtä tyhmää. Onneks sain haettua todistuksen ja kaikki meni oikeestaan tosi hyvin, vaikka muutaman
kyyneleen vuodatinkin. Todistukseenkin oon tyytyväinen, keskiarvo oli 8,4. Onneksi sen viime vuotisen ainoan
kutosenkin sain nostettua pois!
päättäritt
Melkein heti kun koululta lauantaina ehdein kotiutua lähdettiin Hennan kanssa Poriin shoppailemaan ja pitkästä
aikaa herkuttelemaan Amarilloon. Kaikki rahat kuluivat vaikka hirveästi mitään en taaskaan saanut ostettua,
muutamia ihania kesävaatteita kyllä tarttui mukaan, mutta niistä teen sitten varmaan erillisen postauksen. Mä rakastan
Amarillon ruokaa.. ja tällä kertaa onneksi päädyin irrottautumaan siitä tututusta ja turvallisesta annoksesta jonka
yleensä siellä ollessani tilaan ja tilasin ihan uuden annoksen jota en ollut ennen maistanut. Namnam ♥ Harmi vaan
että oon liian köyhä siellä usein syömiseen. Porista kun kotiuduttiin ilta kuluikin kivasti kavereiden kanssa rannassa,
kylällä ja yhden kaverin kotona. Lopuksi menin vielä Hennalle yöksi. Joten kaikenkaikkiaan ihan onnistuneet
päättärit oli ainakin mulla!

Ja nyt aattelin että voisin teijän kanssa vielä vähän muistella mun ysiluokan viimeisiä päiviä, kun niistä en
oo vielä ehtinyt kertoa:
ysipäivääää
ysiviimesetpäivätTorstaina kaikki me kaikki ysit lähettiin käymään Porissa tutustumassa tuuli sekä kivihiilivoimaan. Me ei tosiaan käyty
missään luokkaretkellä koko kolmen vuoden aikana, ysille sitä oli suunnitteilla mutta ei se sitten onnistunutkaan,
joten tää olkoon sitten meijän pienimuotoinen luokkaretki :D Kuunneltiin ainakin puolituntia höpinöitä tuulivoimasta
täysin ilmastoimattomassa rakennuksessa ja kuuma oli kyllä.. Tahkoluodossa päästiin sitten onneks vähän
kiertämäänkin paikkoja ja saatiin ihanat kypärät päähän.. Perjantaina oli ysipäivä, jossa tarkotuksena oli pukeutua
meidän koulun seiska- tai kasiluokkalaisiksi ehkä vähän pilkkaavallakin tavalla. Eräät eivät vaan tainneet tajuta että
se on ihan vaan läppää.. :D Ite en kuitenkaan pukeutunut kenekskään kun en oikeen ketään keksinyt. Mutta kivaa
oli silti! Hengailtiin vaan koko päivä koulun alueella, joten aika rento viimenen koulupäivä oli!

Huomenna mulla ois sitten jo lähtö 1. riparille joten en mä tätä kesälomaa hirveän kauaa ehtinyt viettää. Tosi mielelläni
mä sinne kyllä lähden, mutta ainut asia mitä tässä vihaan on se pakkaaminen.. Pakkaan aina liikaa tavaraa tai
sitten unohdan jotain tosi tärkeää. Ripari kestää tosiaan yhdeksän päivää joten siihen asti täällä blogin puolella
taitaa hiljaisuutta riittää ellen jotain ajastettua postausta ehdi teille väsätä.. katsellaan!

HYVÄÄÄ KESÄLOMAA KAIKILLE ! ♥


6 comments:

Black Heart